tiistai 10. heinäkuuta 2012

MY HAIR HISTORY

Päätinpä sit tehä tän hiusteni historia-postauksen parin ihmisen toiveesta, ja tänään tehtävän parturivisiitin kunniaksi. Mun aito hiustenväri on siis joku vähän tummempi kun maantienvärinen, eli kai se on brune. Pienenä oli ihan tavalliset hiukset, vähän kiharat, ja ehkä aika lyhyetkin kun ei ne varmaan koskaan erityisemmin olkapäiden yli menneet. Polkkatukkakin tuli leikattua, ihme ettei sillon yhtään kaduttanut. Nelosella taisin ekan kerran värjätä mun hiukset, silloin jollain punasella sävytevärillä. Sit on ollut kanssa vaaleita palkkiraitoja ja sen semmosta. Mutta jätetään nää ala-asteen hiuskokeilut sikseen ja alotetaan sieltä yläasteelta. 

Vuonna 2007 keväällä leikkasin tukkani lyhyemmäksi ja leikkasin myös vinon otsiksen, mutta vielä pahin virhe oli tekemättä. Päätin nimittäin kesällä ennen seiskaa värjätä kauniin, auringonvaalentaman tukkani punaseen taittuvalla tummanruskealla värillä. Mutta mitä tapahtuukaan, kun kuivunut, auringossa vaalentunut tukka värjätään semmosella värillä? No, siitä tulee punainen, ehkä jopa vähän violettiin taittuva. Tästä seurasi kamalat itkut, mutta kaipa kaikesta jossain vaiheessa pääsee yli. 
2006 keväällä lähdössä diskoon, tietämättömänä siitä, että joskus mulla on vielä punavioletit hiukset.
Vuonna 2008 keväällä mun tukka oli ehtinyt haalistua ihan punaruskeeks ja siinä oli kauhee juurikasvu. Annoin vaan värin haalistua, mutta siitähän tuli siis punainen. Ite kai luulin olevani brune, kun yllätyin kun sisko sanoi jonkun kysyneen "ai se punatukkainen tyttö?" musta puhuessaan. Mun hiukset oli kyllä varmaan aika järkyt kun ne lopulta kampaajalla värjäsin keväällä. Tuli taas tummempi väri mitä halusin, ja omissa silmissäni väri taittoi taas violettiin. Syksyllä sain kumminkin tukkani jotenkin kuosiin, ja väri oli ihan selkeä tummanruskea. 
Talvi 2008. Otettiin Netan kanssa aina ihme kuvia...

Kesä 2008

Syksy 2008
Vuonna 2009 talvella värjäsin tukkani tummanruskeeksi. Värin annoin sit haalistua, ja lopulta keväällä mulla olikin sit aika vaaleenruskea väri ja aikamoinen juurikasvu. Kesällä tukka vaan vaaleni entisestään, ja sillon ajattelin et nyt ois ehkä hyvä hetki koittaa ottaa vaaleita raitoja. Niitä sit otin, ja tietty tultiin kampaamolta itkien kotiin (näin siis kävi aina, voi luoja miten lapsellista). Tykkäsin kumminkin tosta tukasta tosi paljon, ja se pysykin mulla sit ysiluokan puoleenväliin asti.

Talvi 2009
Kevät 2009
Kesä 2009. Just parturista tulleena :D
Syksy 2009. Haha, liukuvärjäys väärinpäin!
Vuoden vaihtuessa 2009 vuoteen 2010 värjäsin aika vaalean tukkani tummaksi kaapista löytyneellä värillä. En tainnut olla yhtään virheistä viisastunut, koska tukasta tuli jälleen kerran liian tumma. Väri kumminkin haalistu jälleen kerran aika nopeesti, ja keväällä aloinkin laittaa ite raitoja (ei kovin fiksua) mun tukkaan, lähinnä otsikseen. Tää ei tietenkään näyttänyt hyvältä, joten laitettiin sit raidat koko tukkaan ihan kampaajalla, joka muuten sanoi "joo, on täällä kyllä aika sekalaista sakkia". No en yhtään ihmettele - juurikasvu, haalistunut ruskea väri ja itsetehtyjä raitoja...

Talvi 2010
Talvi/Kevät 2010
Kevät 2010 - itsetehdyt raidat voi ehkä huomata...
 Kesä 2010. Kampaajalla käynnistä huolimatta oli tukka aika punaiseen taittuva vieläkin...
Syksy 2010
Vuonna 2011 tukka oli siis vaaleita raitoja täynnä, ja tälläsena se on nyt pysynytkin, tosin ehkä niitä raitoja on nyt tullut lisää. Tän tyylin oon itelleni hyväks kokenu. Sama juttu koskee pituutta. Oon kutosen keväästä asti kasvattanut mun hiuksia, ja sitä aion jatkaakin. Tiiän, et jos leikkaisin hiukseni lyhyiks, niin siitä ei seurais mitään hyvää, ja hiusten kasvatusprosessi alkais vaan alusta taas. Mut ei voi tietää, ehkä vielä joskus tummat, lyhyet hiukset?
Joulu 2010
Kevät 2011
Kesä 2011
Koko vuoden 2012 puoleenväliin on tukka pysynyt samanlaisena - aika vaaleana, kerran on helmikuussa tullut laitettua paljon vaaleita raitoja, siitä onkin se juurikasvu aika paljon ehtinyt päästä valloilleen. Saa nähdä tullaanko näkeen mitään suuria muutoksia mun hiusten suhteen tänä vuonna!
Uusivuosi 2012
Kevät 2012
Kovin erikoisia muutoksia ei oo siis tapahtunut, lähinnä on tullut vaihdeltua vaaleaksi raidoitetusta tukasta tummanruskeaan. Mutta noi kummatkin vielä sopii mulle ihan hyvin, näin ainakin uskoisin. Yks hassu juttu mun hiuksissa kumminkin on. Mulla on edelleen se sama yläasteaikojen tumma väri hiusten "alla" - sinne ei oo nimittäin laitettu raitoja eikä aurinkokaan oo niitä hiuksia sieltä päässyt liiemmin vaalentaan. Mut mitäs mieltä te ootte? Onko brune vai blondi parempi?

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Haha joo, minä 11v, laittautuneena koulun diskoa varten ;)

      Poista
  2. Musta sulle sopii paremmin Blondi:)Korostaa sun kasvoja ja silmiä paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kuulla ku nythän mulla on blondit :D Jotenki oon tähän paljon tyytyväisempi ku bruneen, ei näytä niin kalpeelta :)

      Poista
  3. Haha joo :D muistan ku aina otettiin kuvii joittenki tavaroiden kanssa!

    VastaaPoista